sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kulhoja


Mä olen aika pedantti mitä kodin järjestyksen tulee. Kaapeissakin kaikki pitää olla sävysävyyn ja siistissä rivissä, muuten elämä on ihan pilalla. Ainoa epäjärjestys liittyy kulhoihin, niissä vallitsee hallitsematon kaaos. Mutta jotenkin olen onnistunut elämään asian kanssa.
Joskus muinoin, markkinoille tullessaan, ostin pinon Koko –sarjan kulhoja. Malli on mielestäni kaunis, mutta malli on epäkäytännöllinen (kapenee liikaa alaspäin) ja ne lähtivätkin hyvin nopeasti kiertoon. Teemasta en tykkää,  sen ”suu” on liian avoin. Kokojen jälkeen ostin Origo –sarjan raidallisia kulhoja ja olen tykännyt tosi paljon mallista; leveys ja korkeus ovat juuri sopivat. Huono puoli on se, että ne eivät sovi muiden astioiden kanssa.


Meillä on lahjaksi saatuja Marimekon Siirtolapuutarha –sarjan kulhoja ja ne ovat malliltaan kivoja. En ehkä itse olisi niitä ostanut, mutta ovat käytössä ihan toimivia. Toisaalta näissä on sama ongelma kuin Origoissa, eivät sovi muihin astioihin.

Ihastuin uuden Sarjaton –sarjan kulhoihin. Muoto ja ulkonäkö hipovat täydellisyyttä, juuri tällaisia olen etsinyt. Plussaa isommasta koosta, Sarjaton –kulhot vetävät 0,68 litraa, Marimekon ja Origon jäädessä 0,5 litraan. Ollaan kovia syömään, joten osataan arvostaa tällaista edistystä J.

 
Nyt pitäisi yhtenäistää kulhoja. Marimekot lähtevät mökille ja kotiin jätän Origot sekä ostan Sarjattomia lisää. Ja kaapista löytyy neljä kappaletta Satumetsä –sarjan kulhoja, ne ovat virallisessa (ihan kuin meillä sellaista olisi) aamiaiskäytössä.

Miten teillä, onko suositella jotain käytössä hyväksi havaittua mallia?

14 kommenttia:

  1. No meillä on myös Origot eri värissä (muistaakseni joku lopetettu Petrol?) ja niistä tykkään kyllä. Meillä käyttö on aika vähäistä, joten niillä pärjätään.

    Marimekon siirtolapuutarhaa voisin hankkia, jos olisi tarvetta. Menisi niiden, jo hankittujen, saman sarjan kahvi- ja teemukien kanssa kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä käytetään kulhoja tosi paljon. Pihvejä niistä ei syödä, mutta melkein kaikki muu (minkä vaan kulhoon mahtuu).

      Ja tuo Origon malli on kyllä hyvä, siitä ei pääsen mihinkään.

      Poista
  2. Meillä nuo samat Origot. Ja niitä Teemoja. Tuo Sarjaton on tosi kiva. Näyttää vähän samalta kuin 24h.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo sarjaton on kiva. Ja tuo vetoisuus on tosi hyvä. Ei siis näytä yhtään origoa isommalta (päinvastoin) mutta silti vetää enemmän soppaa:)

      Poista
  3. 24h on hyvä, tosi perinteinen kulhomalli -ei kyllä mielestäni samanmallinen kuin tuo Sarjaton.
    Kulhoissa muuten tiskikoneeseen istuvuuskin on aika tärkeä ominaisuus. Koko on siinä just huono, Teema suht kehno myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, tiskikoneeseen istuvuus on melkein tärkein ominaisuus. Ja Kokot eivät meidän koneeseen istuneet.

      24h :ta olen monesti käsissä pyöritellyt, mutta siinä on jotain mikä tökkii. En osaa sanoa mikä..

      Poista
    2. Se on tosi perinteinen, ei niinkään moderni - varmaan se tökkii. ;) Se on tavallaan kaunis, mutta siinä ei ole mitään kantikasta tai suoraa, joka tekisi siitä modernin.

      Poista
    3. Ei se perinteisyys töki, meidän astiasarjakin on varsin perinteinen. Mutta joo, nämä on näitä henkimaailman asioita:)

      Poista
  4. Meillä on 24h:ta. Ei mitenkään erityinen, mutta toimii. Täytyy tsekata tuo sarjaton uudelleen. Jossakin katsoin että ei ole meidän juttu, mutta nuo kulhot kuulostavat hyviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään tuolle sarjattomalle heti syttynyt. Tarpeeksi usein kun kävin niitä ihmettelemässä, niin jotenkin sitten lämpenin. Ja olen nyt viikon käytön jälkeen ollut niihin ihan tyytyväinen.

      Poista
  5. Meillä on ollut 24h kulhoineen ja kaikkine muine osineen kaapissa jo vuosia. On niin hajuton & mauton, ettei siihen voi kyllästyä, mutta ei siinä mitään potkua ole. Juuri syötiin (melkein valkoista) maa-artisokkakeittoa niistä ja totesin, että nyt on joku varastanut värit maailmasta. No, pistin sitten lilat (!) kynttilät palamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on juuri se hajuttomuus mikä on tökkinyt. Vaan enpä tiedä onko tuossa valkoisessa sarjattomassa sen enempää potkua... Itse asiassa, aika monella kaverilla on sitä 24h :ta ja kyllä se kaunis on.

      Poista
  6. Ilmankos muoto miellytti silmää ;) Syön joka päivä Koskisen Oma-sarjan pikkukiposta, enkä ole vielä kyllästynyt-siis kippoon enkä syömiseenkään... Nyt voinkin siirtyä isompaan kokoon (myöhemmin myös vaatekokoon) Osm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Omat on kivoja. Eikös niidenkin valmistus lopetettu?

      Poista